Niten Ichi Ryû kenjutsu

Hyôhô Niten Ichi Ryû on perinteinen japanilainen taistelulaji (bugei ryuha), jonka perusti 1600-luvulla kuuluisa miekkailutaidon mestari Miyamoto Musashi.

Hyôhô Niten Ichi Ryû on pääosin miekkailukoulukunta, joka keskittyy pitkän miekan, lyhyen miekan sekä kahden miekan käsittelyyn. Näiden lisäksi koulukuntaan kuuluu myös juttejutsua (miekan torjuntaan käytetty ase), bojutsua (sauvatekniikkaa) ja jujutsua (aseetonta taistelua).

Hikarissa Hyôhô Niten Ichi Ryûn opetuksesta vastaa Kimmo Pohjoisaho.

Näin aloitat harjoittelun

Hyôhô Niten Ichi Ryû on vanha koryû koulukunta, jossa opettaminen ja oppiminen on prosessi, joka vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä niin oppilaalta kuin opettajaltakin.

Tästä syystä emme järjestä peruskursseja, vaan valitsemme perinteisesti oppilaat Niten Ichi Ryû koulukuntaan. Mikäli olet kiinnostunut Niten Ichi Ryûn harjoittelusta ota yhteys tämän sivun lomakkeella tai sähköpostilla, niin sovitaan milloin on sopivaa tulla seuraamaan harjoituksia ja kokeilemaan lajia.

Treenivarusteiksi käy alussa kevyt verryttelyasu. Harjoitteluun soveltuvan puumiekan saat aluksi lainaan seuralta. Budoasun ja puuaseiden hankkiminen tulee aiheelliseksi harjoittelun aloittamisen jälkeen. Seura auttaa varusteiden mitoittamisessa.

Harjoitusajat ja -paikat löydät tältä sivulta alempaa.

Kyselyt: niten.helsinki [at] gmail.com

Näin aloitat harjoittelun

Maksut, harjoitusajat ja -paikat

Maksut

Seuran jäsenmaksu 30€

Harjoitusmaksu 70€ / 6kk (yksi treenikerta / viikko)

Yhteensä 170€ / vuosi

Harjoitusajat ja -paikat

Perjantaisin klo 18:00 – 20:00 Aleksis Kiven peruskoulu, Porvoonkatu 2, Helsinki

———————————


———————————

Harjoittelu

Harjoittelu

Harjoituksissa keskitytään Hyôhô Niten Ichi Ryû kenjutsun katojen eli liikesarjojen harjoitteluun yksin tai parin kanssa puumiekkojen (bokken) avulla. Nitenin harjoitteluun suunnitellut bokkenit ovat hieman kevyempiä kuin normaalit aikido- tai kendokata-bokkenit.

Aluksi keskitytään Tachi Seihô -sarjan harjoitteluun, joka on koulukunnan perussarja. Siinä tekniikoissa sekä hyökkääjällä että puolustajalla on pitkät miekat.

Seuraavana on Kodachi Seihô, jossa hyökkääjällä on edelleen pitkä miekka, mutta puolustajalla ainoastaan lyhyt miekka eli kodachi.

Kun nämä sujuvat, tulee eteen Nitô Seihô -sarja, jossa hyökkääjällä on pitkä miekka ja puolustajalla sekä pitkä että lyhyt miekka.

Muita koulukuntaan kuuluvia aseita ovat bô ja jutte.

Vyöarvoja ei ole. Densho-arvoista menkyo kaiden on ainoa, jota Nitenissä käytetään. Tämän voi saada ainoastaan soken päätöksellä.

Historia

Hyôhô Niten Ichi Ryû on perinteinen japanilainen taistelulaji (bugei ryuha), jonka perusti 1600-luvulla kuuluisa miekkailutaidon mestari Shinmen Musashi Fujiwara no Genshin, joka tunnetaan paremmin nimellä Miyamoto Musashi. Hän on yksi kuuluisimmista japanilaisista miekkamiehistä, mutta hänet tunnetaan myös tekemistään kalligrafioista, maalauksista ja veistoksista.

Jo 13-vuotiaana Musashi osallistui ensimmäisen kerran kaksintaisteluun, joita hän otteli elämänsä aikana yli kuusikymmentä. Useimmat kaksintaistelut käytiin kuolemaan saakka ja niissä Musashi hioi miekkailutaitojaan niin pitkälle, että 30-vuotiaana hän voitti aikansa miekkamestarin Sasaki Kojiron. Voiton jälkeen Musashi taisteli vain esitelläkseen taitojaan, eikä enää voittaakseen. Hän pohdiskeli syvällisesti harjoittelemisen ja strategian (hyôhô) merkitystä ja loi oman Niten Ichi Ryû -nimellä tunnetun miekkailukoulukuntansa.

Ennen kuolemaansa vuonna 1645 Musashi kirjoitti useita teoksia miekkailusta. Näistä tunnetuin on Go Rin no Sho (Viiden renkaan kirja), jonka hän antoi vanhimmille oppilailleen.

Historia

Tärkeimmät japanilaisten taistelulajien perinneliitot Nihon Kobudo Kyokai ja Nihon Kobudo Shinkokai tunnustavat Hyoho Niten Ichi-ryun oikeutetuksi Musashi-sensein opetusten seuraajaksi. Tämän merkkinä koulukunta saa pitää hallussaan Japanissa kansallisaarteeksi luokiteltua Jisso Enman no Bokuto -puumiekkaa, jota Musashi itse aikanaan käytti.

Hyôhô Niten Ichi Ryû on pääosin miekkailukoulukunta, joka keskittyy pitkän miekan, lyhyen miekan sekä kahden miekan käsittelyyn. Näiden lisäksi koulukuntaan kuuluu myös juttejutsua (miekan torjuntaan käytetty ase), bojutsua (sauvatekniikkaa) ja jujutsua (aseetonta taistelua).

Hyôhô Niten Ichi Ryûn kahdestoista ja nykyinen päämies (soke) on Kajiya Takanori. Hänelle luovutettiin marraskuussa 2013 täysin oppineelle myönnettävä Menkyo Kaiden -tunnustus, koulukunnan päämiehen arvo sekä Musashin käyttämä Jisso Enman no bokuto -puumiekka.

Kajiya soke opettaa sekä Japanissa koulukunnan päädojolla että kansainvälisissä seminaareissa ympäri maailmaa kaikille, jotka haluavat seurata Musashi-sensein opetuksia.

Lue lisää Musashin historiasta.

Hyôhô Niten Ichi Ryû soke-linja

Perustaja Miyamoto Musashi Fujiwara

2. Soke Terao Kyumanosuke Nobuyuki

3. Soke Terao Kyomon Katsuyuki

4. Soke Yoshida Josetsu Masahiro

5. Soke Santo Hikozaemon Kiyoaki

6. Soke Santo Hanbei Kiyoaki

7. Soke Santo Shinjuro Kiyotake

8. Soke Aoki Kikuo Hisakatsu

9. Soke Kiyonaga Tadanao Masazane

10. Soke Imai Masayuki Nobukatsu

11. Soke Iwami Toshio Gensho

12. Soke Kajiya Takanori

Tekniikat

Tachi Seihô (太刀勢法)

指先 Sassen

八相左 Hasso Hidari

八相右 Hasso Migi

受流左 Uke Nagashi Hidari

受流右 Uke Nagashi Migi

捩構 Moji Gamae

張付 Haritsuke

流打 Nagashi Uchi

虎振 Tora Buri

数喜 Kazuki

合先打留 Aisen Uchidome

余打 (アマシ打)Amashi Uchi

Kodachi Seiho (小太刀勢法)

指先 Sassen

中段 Chudan

受流 Uke Nagashi

捩構 Moji Gamae

張付 Haritsuke

流打 Nagashi Uchi

合先 Aisen

Nito Seiho (二刀勢法)

中段 Chudan

上段 Jodan

下段 Gedan

左脇構 Hidari Waki Gamae

右脇構 Migi Waki Gamae

Lisäksi 3 Okuden nito -tekniikkaa

Bōjutsu

Juttejutsu

Jujutsu

Tekniikat